Minulla on missio

Tämän blogin olemassaolon syy eli missio on  kiihkeä pyrkimykseni löytää uusi työpaikka. Itseni näköinen työpaikka. Työpaikka, jossa voin loistaa aidosti omalla persoonallani ja kyvyilläni. Antaa parastani.

Entä strategiani mission toteuttamiseksi? Perustin tämän blogin työnhaun eräänlaiseksi kulmakiveksi. Blogin avulla minun on tarkoitus tuoda esiin osaamistani ja persoonaani. Viestinnän ammattilaisena haluan myös pysyä ajan hermolla, joten tarkoitukseni on kirjoittaa myös viestinnän ja rekrytoinnin ajankohtaisista teemoista. Blogi siis paitsi tukee työnhakuani, myös ammatillista kehittymistäni.

Ajat ovat haastavat. Eläköityvä historian professori Seppo Hentilä ilmaisi osuvasti Helsingin Sanomissa 27.8.2014 työnsaannista:

“..nyt ollaan taas aivan jumissa.” [Hentilä] sanoo huolestuvansa eniten normaalin työ- ja urakierron pysähdyksestä. Työttömyys ja pätkätyöt rehottavat.

Hentilä tulee samalla ilmaisseeksi oman henkilökohtaisen huolestumiseni. Tahtoa edetä ja oppia löytyy, mutta näinä haastavina aikoina on temmottava monia ovia. 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s